Joulukuvat

 Ainut lämmin paikka tänä päivänä oli Vipin selässä. 


 En halua enää olla yhdessäkään kuvassa!

 Päivän paras otos ♥

 Mitähän me katsotaan?

 Tätä ei saanut kuvattua muualla kuin tarhassa paikoillaan..


Jollain tais olla huumori hukassa poronsarvien kanssa?

Jouluviikko 2: Vipin ystäväkirja



Nimeni on... Pikavippi


Useimmin minua kutsutaan... Vipiksi


Olen syntynyt... 10.5.2013, Laukaassa


Varsana olin varma, että minusta tulee... Olin varsana varma, että minusta tulee huippu ravuri, joka voittaa kaikki. Mutta ei tuo vielä ainakaan näytä siltä, että voittaisin kaikki. Kasvoin aivan liian kovalla vauhdilla, eikä jalat tahtoneet oikein pysyä mukana..



Tämä oli se kerta, kun voitin kaikki!

Lempiherkkusi... Hmm.. Lempiherkkuni on varmaan porkkana tai sitten kuivat leipäpalat. Lisäksi kolmen parhaan herkun joukkoon pääsee mash+melassivesi. 


Mitä teet, kun kukaan ei näe... Joskus joku saattaa nähdä, mutta seison minun vesiastiassa tarhassa. Saatan joskus järsiä joitakin aitatolppia tai katosta. Ajaessa pidän kieltä kuolaimen päällä, siitä kukaan ei tiennyt. Mutta viimeisimmällä ajokerralla Saana tajusi sen ja aikoi hommata minulle jonkun jutun, jotta en saa kieltä enää kuolaimen päälle. 


Milloin olet hävennyt omistajaasi eniten... Viime kerralla raveissa varmaan. Se unohti minun päävehkeet kotiin.. Mutta sainpahan hienommat tilalle. 




Oletko koskaan tuhonnut mitään... En omasta mielestäni juurikaan. Ehkä jonkun sankon ja joitakin ajovehkeitä. Ainiin, olenhan minä ehkä pari kertaa rynnännyt toisten kärryjen yli, jonka takia kärryt saivat hieman kolhuja. 


Millainen olisi paras päivä ikinä... Paras päivä ikinä olisi sellainen, että saisin tosi paljon porkkanoita ja olla vihreällä laitumella syömässä. Pienenä lisänä taivastelu reissu ratsastaen, niistä minä tykkään. 


Mitä pelkäät eniten... Kaikki pienet vihreät miehet metsässä. Pelkään myös mennä jäälle ensimmäistä kertaa sille talvea. Myös kaikki kaivot, joita näkee pelto-ojissa ja tien yli menevät purot tulvien aikaan ovat pelottavia. 




Mikä on oudoin tapasi... Oudoin tapani hmm... Osaan kävellä alamäkeen erikoisesti. Heitän etujalkaa sillä tavalla, että se menee suoraksi ja pamahtaa maahan hiljaisesti. Kaikki nauravat aina sille, mutta minusta se on kivaa.


Mitä odotat juuri nyt eniten... Odotan paljon lunta sekä joululahjoja. Ehkä minä myös odotan seuraavaa starttia, en vain tiedä missä se on. 

Minkälainen olit varsana... Olen kuullut juttua, että olin helppo sekä kiltti. Opin myös mielestäni nopeasti asioita. Kasvattajalta oli kuulema jäänyt mieleen minun pitkä kaula ja upea ravi. Matkustin nykyiseen kotiini hiljaa ja kävelin koppiin perässä. Nykyään en ihan aina suostu kävelemään perässä. 



 Kiitos paljon Pälville varsakuvista ja videosta!


Jouluviikko 1: Ollin näkökulma tästä kaikesta


Teen nyt joka viikko jonkun erikoisemman postauksen, mutta yhtenä viikkona tulee kolme postausta.

Tässä tallipojan tapasen näkökulma tästä kaikesta.

Raveissa välttelen hevosia, koska ne näyttävät häijyiltä, myös ne pienet pyöreät ponit. Olenkohan ollut liikaa Pipsan seurassa, koska sekin välttelee poneja. Tämän tallin hevoset ovat poikkeus. Ne ovat sympaattisia persoonia ja suurinpiirtein mukavia. Hevoset  ovat aikaa vieviä ja niihin menee rahaa paljon.

Raviurheilu on veikkauksen pelinä ihan menevä. On siinä muutakin, se on mukavampaa kuin ratsuhömpötykset, ainakin ajatuksen tasolla. Jos pitäisi joskus harrastaa jompaa kumpaa, valitsisin mielummin raviurheilun. Siinä on enemmän vauhtia, tunnelma on erilainen ja kaikki missä saa olla renkaiden päällä on paljon mukavampaa. 



Suosikki hevoseni on Lili. Se on söpö, kiva ja ihana sekä hyvin lapsellinen. Sitä on helppo käsitellä sekä yleensä ajaa. Olen oppinut Lilin avulla valjastuksen, harjaamisen, taluttamisen, päävehkeiden laiton ja ajamisen paremmin. Lilissä on myös yksi ärsyttävä puoli.. Se pärskii pureksitut porkkanat ja mehut naamalle.

Ajaminen on mukavaa, mutta vauhdin säätely on hankalaa, koska jos käsi liikahtaa liikaa väärään suuntaan niin hevonen saattaa mennä kovempaa, ylös, alas, oikeelle tai vasemmalle. Valjastuksessa hankalinta on päävehkeiden laitto. Helpointa on laittaa kärryt ja remmit kiinni sekä jesaria potkuremmiin. Mutta kaikista helpointa on katsoa vierestä kun Saana valjastaa hevosen. 

Tunnelma ravipaikalla on perinteinen, tulee mieleen, että tätä on tehty kauan ja tullaan myös tekemään kauan. Hevoset ovat hieman sekopäitä raveissa eli siis, ne ei pysy paikallaan, eikä aina juokse, ei juo eikä tee sitä mitä omistaja tahtoo. Joskus ne osaa olla kyllä nätisti, ainakin muutaman minuutin. Matkat ovat kivoja, paitsi poikkeuksena Lappeenrannan reissu, se on yhtä istumista. 

♥: Olli

Lappeenrannan reissulta #selfie Pipsan kanssa.





Se ei ole pelkkä harrastus, se on elämäntapa

Viiden vuoden aikaan on useamman kerran tullut otettua iskua joka puolelle kehoa. Joku voisi ajatella, että tämä ei ole minun juttu ja jättää sen siihen. En tietenkään suostu ajamaan kyseisellä hevosella hetkeen, ennenkö olen taas varma, että nyt tarvitaan taas elämään jännitystä. Aina jännän paikan tullen, sen paineen tuntee ohjissa ja tietää, että kohta maisemat vaihtuvat. Syke nousee molemmilla eikä jarrujen löytymisestä ole aina varmuutta. Hevosta valjastaessa tulee aina mietittyä, että minkähänlainen lenkki tänään on edessä. Ainahan se on mukava tulla ehjänä takaisin tallille. Ihan sama onko kärryillä vai selässä, aina saa olla hereillä. Jo pelkkä auton kohtaaminen tiellä saa sykkeen nousemaan ja toivomaan, että jospa tästä mennään nätisti ohi. Aina se ei onnistu... Saan aina kaikenlaisia ideoita, kuten ratsastin kerran ilman satulaa tiellä ja auto tuli vastaan. Siinä sitä sitten pompittiin melkein kyljeltä toiselle ja samalla roikkumalla hevosen harjassa kiinni. Mietin vain sillä hetkellä sitä, että mitenhän tässä käy. Hengissä siitäkin selvittiin. Tämä oli vielä pientä siihen verrattuna mitä olen kokenut. On menty kuperkeikalla alamäessä ympäri, tiputtu kärryiltä, saatu kaviosta sekä hampaista ja kaikkea muuta pientä lisänä. Tässä minä silti olen, vahvempana kuin aikaisemmin.  



Ravihevostenhan kanssa käydään usein tai silloin tällöin raveissa. Meidän kohdalla se on silloin tällöin. Sitä jännityksen määrää ei pysty sanoin kuvailemaan. Se alkaa hyvissä ajoin jo ennen kyseistä kilpailuhetkeä. Kädet täristen toisinaan ärräpäitä sanoessa hevonen on valjaissa vartissa, jonka jälkeen voi alkaa supattelemaan hevoselle, että jos vaikka tänään ravaisit. Jos lämmitys menee hyvin, syke nousee entisestään ja korkeimmillaan se on silloin kun kuuluttaja sanoo valmis. Hevoset volttaavat ja lähtevät voltista kiertämään rataa. Sitten saakin jo odotella, että milloin kuuluu, “numero kaksi Pikavippi hylätään pitkästä laukasta” tai jotain muuta vastaavaa. Aina toivotaan menestystä ja puhdasta juoksua ilman laukkaa, mutta aina se ei onnistu. Tähän mennessä olen ollut kerran istumassa kuskin vierellä kärryillä voittajaesittelyssä ja se jos mikä oli mahtava tunne. Toisinaan riittää sen lempihevosen toinen tai kolmas sija saamaan kyyneleet silmäkulmaan ja tajuamaan, että tämän takia minä teen tätä.  



Tämä kaikki touhuaminen kolmen rakkaimman hevosen kanssa antaa sopivasti sykettä elämään. Hommassa on omat haasteensa, kuten miten saada hevonen juoksemaan puhtaasti tai miksi se käyttäytyy tietyllä tavalla. Mielessä pyörii vähän väliä suuria kysymyksiä joihin kaipaa vastausta. Kellään ei ole aina hyvä päivä mutta, jos molemmilla osapuolilla on huono päivä, voin sanoa jo nyt, että ongelmia on jo tarhasta hevosta ottaessa. Hyvinä päivinä sekä parhaimpina hetkinä hevonen saattaa painaa pään syliin ja huokaista syvään. Se saa minut herkistymään ja tajuamaan aina uudelleen ja uudelleen minkä takia teen tätä. On olemassa yksi vitsi, jossa sanotaan “rohkeus on sitä, että pelkää kuollakseen ja valjastaa tamman siitä huolimatta”. Tämä on yksi parhaiten tätä lajia kuvaavista lauseista minun mielestäni. 



Tämä oli äidinkielen valinnaisen kirjoitelma aiheesta "sopivasti sykettä" ja ajattelin julkaista tämän täällä, koska aihe tässä on hevoset.