#3 Kokemuksia ratsuista ja ravihevosista

Olen pähkäillyt erilaisia postausideoita sekä kaikkea muuta blogiin liittyvää. Miten ja mistä osaisin kirjoittaa ja mistä aiheesta löytyy kerrottavaa, että teksti ei olisi töksähtelevää ja yksipuolista. Niinkuin aikaisemmasta postauksesta tuli selväksi, niin olen harrastanut ratsastusta monta vuotta aikaisemmin, kunnes lopetin sen raviurheilun ja ajanpuutteen takia. Vaikka ratsastin vielä silloin, kun aloin käymään Tuomon luona, niin vähitellen alkoi tuntumaan siltä, että tämä ei ole mun juttu enää. Mietiskelen ja vertailen mitä eroja olen itse huomannut, kun olen ratsastanut normaaleilla tunti ratsuilla ja sitten näillä itse opettamilla hevosilla.



Koko ratsastus homma alkoi siitä, että piti opetella keventämään oikein. Siinä oli päänvaivaa, että missä välissä noustaan satulasta ylös ja milloin istutaan alas. Pikkuhiljaa hyvässä opetuksessa aloin tajuamaan keventämisen idean. Aina kun hevosen ulkojalka nousi ylös, niin nousin itsekin ylös. Tuon kun oppi, niin oli aika opetella keventämisen vaihto, kun vaihdettiin suuntaa. Se oli helpompi homma oppia, vaikka siihenkin meni jonkun aikaa. No entäpä sitten, mitä eroa on kevyellä- ja harjoitusravilla? Kevyessä ravissa tietenkin kevennettiin ja harjoitusravissa istutaan syvälle satulaan. Helppoahan se oli, kun vain olisi pysynyt satulassa kiinni, eikä pomppinut metriä ilmaan joka askeleella. Pipsalla ja näillä kun menen nykyään maastossa/tiellä, niin ei tarvitse miettiä keventämistä. Muistissa on edelleen ratsastuksen perusasiat, mutta jos joku nyt mulle sanoisi, että mene pohkeenväistöä tai avotaivutusta niin pulassa olisin. Se hyvä puoli näissä kolmessa hevosessa on se, että ne ei osaa mennä mitään avotaivutusta, vaikka minä osaisinkin antaa oikeat avut. Pipsa hallitsee pohkeenväistön silloin, kun sillä on kamalasti menohaluja ja pidättelen sitä. Ensimmäisiä kertoja, kun ratsastin Pipsalla, niin pompin harjoitusravissa kamalasti ilmaan. Ajan kuluessa olen oppinut olemaan rennommin selässä ja saanut yläkropan hallintaan. Enää en pompi Pipsan selässä, kun menen harjoitusravia. Mulla on aina ollut ongelmana kantapäiden pitäminen alhaalla. Nyt kun olen joutunut/saanut ottaa vetoja Vipillä ja Pipsalla, niin pidän niitä väkisin alhaalla. Tätä kautta olen oppinut myös sen asian. Parempi pitää alhaalla niitä, jos tippuu esim. selästä, niin ei ainakaan jalka jää jalustimeen. Huomasimme äitini kanssa, kun käskin sen käydä katsomassa viimeisimmän blogipostauksen, että miehillä istunta on luonnostaan jo melkein oikea. Itsellä se on vähän väliä hukassa.. Tunnilla mulla oli yleensä virheinä juuri ne kantapäiden pitäminen alhaalla sekä nyrkit oli väärällä tavalla. Ryhti on parantunut ajan kuluessa, välillä sain huomautuksia tunnilla olkapäistä, joista ei nykyään tarvitse huolehtia, että mitenkä päin ne on.




Viime kesänä eksyttiin Nipsun kanssa liinan päähän ja pellolle pyörimään ympyrälle. Nipsun sai lämmitellä kunnolla, ennenkö se alkoi taipumaan edes vähäsen ympyrälle. Nivelkuolaimilla ei ollut mitään kunnollista hallintaa suuhun, joten sekin oli yksi ongelma silloin.  Toiseen suuntaan Nipsu asettui paljon paremmin sekä taipui ja toimi paremmin. Pelkkä sana asettaminen aiheutti ratsastustunneilla aukon päässä, mitä se tarkoittaa. Jotain siitä on jäänyt mieleen, että hevosen silmäkulma ja sierain näkyy silloin. Sitä hain silloin Nipsunkin kanssa ja onnistuin siinä. Perusasiat kun oli kunnossa, niin aloin työstämään ravia ympyrällä. Puolipidätteitä sai käyttää paljon apuna sekä keskittyä omaan istuntaan. Koottu ravi ja käynti löytyi sitä kautta myöhemmin samalla kertaa ja löytyy edelleen tarvittaessa. Olen taivutellut Nipsua paljon sen yhden kerran jälkeen ja menee joka kerta paremmin. Perus tuntiratsulla ympyrällä meneminen on helppoa, koska ne ovat tottuneet tekemään sitä. Onhan tässä opettamista vielä näille kolmelle ratsastusasioissa. Pipsan kanssa ollaan menty jarrujen suhteen eteenpäin, Nipsulla koottujen askellajien kanssa ja Vipin kanssa ollaan mietitty koottua käyntiä. Toivon, että pääsisin jollekkin pellolle kesällä pyörimään näiden kanssa, saisin mennä erilaisia kaaria ja ympyröitä sekä ihan vain perusasioita myös. Tuntiratsuilla löytyy se laukka, mutta näillä ei sellaista pitäisi löytyä. Nipsu on tietenkin pieni poikkeus laukkansa kanssa. 




 Menin viime kesänä tunnille ja ratsastuksenopettaja kysyi, että olenko ratsastanut tauon ajalla. Totesin, että ravihevosilla ja lehmällä olen. Se sanoi, että joitakin hävettää sanoa, että he ovat ratsastaneet ravihevosella, vaikka siinä hommassa tasapaino paranee. Tuo on myös totta, mulla on hyvä tasapaino hevosten ansiosta. Huonolla tasapainolla olisin tullut Pipsan selästä jo varmaan sata kertaa alas. Ravihevosilla ratsastaminen on tietenkin vapaampaa, mutta juuri siitä minä tykkään. Pitää olla vauhtia ja haastetta sekä nähdä opettelun tuottamaa tulosta. Oppii tuntemaan hevosen, miten sillä ratsastetaan. Toisinkuin ratsastustunnilla joka tunnilla saattaa olla ihan eri hevonen ja menee sitten tunti opetellessa miten tätä hevosta ratsastetaan. Kesällä ajattelin kokeilla mielenkiinnosta Pipsalla tai Vipillä ainakin puomeja, jos ne onnistuu niin ehkä esteitäkin. Nipsuhan ei osaa hypätä esteitä, kun yritettiin silloin kesällä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti