#2 Kuinka olen päässyt tähän asti hevosten kanssa?

Päätin kertoa hieman minun taustoistani ja tarinasta kuinka olen loppujen lopuksi päätynyt tälle kyseiselle tallille, jossa käyn nyt ja missä vaiheessa sain ensimmäisen hoitohevosen yms. 

Rita & Minä

Aloitin ratsastuksen Talli Taitavissa Kavioissa, Kiuruvedellä. Aloin käymään siellä jo silloin, kun olin esikoulussa. Olin tietenkin jo ennen sitä käynyt hevosen selässä ja talutusratsastuksessa. Mieleen on jäänyt myös Rita niminen vuononhevonen terapiatallilta. Se oli hevonen jolla ravasin ensimmäisen kerran. Ensimmäisiä hevosia joilla ratsastin oli Kenu ( Keinokone ). Se oli suomenhevonen ja mun tuttu muistaakseni vuokrasi sitä. Ratsastin sillä kentällä silloin, menin vain kävelyä ympyrällä liinassa. Ratsastin aika paljon Ansku nimisellä ponilla ja toisinaan Polkalla. Ne olivat tosi laiskoja, mutta opettivat minua ratsastamaan. Opettaja oli myös todella hyvä ja mukava. Suosittelen tätä tallia lämpimästi, jos haluaa hyvää opetusta. Muutaman vuoden ajan kävin ratsastamassa säännöllisesti. Vaihdoin tallia, syytä en muista miksi, mutta kävin Hirvijärven ratsutallillla. Siellä en oppinut oikein mitään, ainut muisto sieltä on se, kun jäin Herzin jalkoihin, kun olimme tulossa tallille ja se syöksyi pusikkoon. Se ei ollut minulle sopiva talli, joten vaihdoin takaisin Talli Taitaviin Kavioihin. Jatkoin säännöllisesti siellä käymistä. Tämän sivussa lomilla lapissa pääsin issikkavaelluksille, olen muutaman kerran käynyt sellaisilla. Parhaiten on jäänyt mieleen Kolin reissu ja sieltä Pikku-Tähti niminen issikka. Kävin kerran myös estevalmennuksessa Wilmalla, siitä ei ollut minulle loppujen lopuksi mitään hyötyä.

 Issikkavaellus Ylläksellä

 Minä & Myy

Polka

Estevalmennus Wilmalla

Tipuin ensimmäisen kerran Myy ponilta, kun se ei nostanut laukkaa ja joku tallityttö juoksi sen takana ja se pukitti. Liityin KiuRan jäsenkesi muutamaksi vuodeksi, jonka seurauksena kävin ensimmäisissä ja viimeisissä koulukilpailuissa Mikillä. Menin silloin raviohjelman, joka me voitettiin. Silloin olin jo ruennut käymään Tuomon luona. Eksyin sinne siis 3,5 vuotta sitten pakkaspäivänä. Ratsastettiin Tötteröllä heti ensimmäisellä kerralla Sofian kanssa. Tipuin siltä toisen kerran, kun menimme kahdestaan sen selkään, eikä Tötterö pitänyt ajatuksesta. Kävin myös muutamaan otteeseen ratsastamassa kaverin hevosella Lolalla, joka ei nyt ollut ihan minulle sopiva, mutta mukava hevonen kuitenkin. ( ensimainenhevoseni.blogspot.fi )

 Mikki

 Lola

Sofia ja Tötterö


Se oli yksi päivä, kun Tuomo toi mut Tötteröllä kotiin ja käytiin sen kanssa mäellä.. Tuomo kysyi haluanko ajaa ja antoi ohjat käteen. Olin silloin 12-13 vuotias ja kokematon. Pari viikkoa sitten Tuomo ihmetteli että miten se oli uskaltanut antaa ohjat mulle. Se tuli siihen tulokseen, että sen on pitäny kamalasti luottaa muhun jo siinä vaiheessa. Kesällä 2014 aloimme opettamaan Nipsua ja Vippiä ajohommaan. Sen jälkeen aloin ajamaan Vipillä joka kerta. Välillä kävin myös istumassa Nipsunkin kärryillä.

Ensimmäisiä ajokertoja, anteeksi laatu...


Vippi on opettanut minulle paljon, ajohommat ja tipuin sen kärryiltä myös ensimmäisen kerran. Nipsu on opettanut mulle ratsastushommia enemmän, sekä ongelman ratkaisutaitoja kehittänyt huimasti. Poju opetti ajamaan hiitin ja jotain monten tapaista kokeilin ensimmäisen kerran sillä Hingunniemessä. Pipsa on nyt opettanut kaiken tämän mulle uudelleen, kertauksen vuoksi. Vippi oli ensimmäisenä mun silmäterä ja hoitohevonen. Sen jälkeen minusta tuli myös Nipsun hoitaja ja lopulta myös Pipsan, joka on nykyään mulle se silmäterä. 

Ekoja kertoja radalla Pojulla


Lopetin ratsastustunneilla käymisen viime keväänä, vaikka kävin sen jälkeen pari kertaa tunneilla. En oikein osannut enää mitään ja asiat oli pahasti jo hukassa. Pelkkä hevosen asettaminen ympyrällä tuotti ongelmia. Puhumattakaan laukasta, varsinkin ympyrällä. Kenttää ympäri meneminen ei tunnu enää siltä, että tätä mä haluan tehdä. On paljon mukavempaa ajaa kärryiltä ja silloin tällöin myös ratsastaa. Sekä tämä meidän erittäin mukava talliporukka, jota ei ratsastustallilla käytännössä ole tai ainakaan mulla ei ollut. 

 Nykyhetki

Silmäteräni ♥





2 kommenttia:

  1. oon vähän myöhässä kommentoinnin suhteen, mutta tosi kiva postaus.
    Itsekkin kävin juuri viimeviikolla tuolla Kolilla vaelluksella, itse ratsastin Snörpillä.
    Sulla on muuten tosi kiva blogi ja hieno banneri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aa kiva, muistan sen hevosen, kun tuttu meni sillä :)

      Poista