Päivänselvä asia

Moikka!

Eilen mulla alkoi tosiaan toinen kesätyö viikko tallilla. Suunnitelmissa oli hiitille lähtö, jotta saataisiin jotain selvyyttä, kannattaako näitä ilmoittaa Hankasalmelle raveihin vai ei. Käytiin tällä kertaa Vieremällä hiitillä. Viime kertaa muistellen otin tällä kertaa kilpakärryt itselleni, oli turvallisempi vaihtoehto. Otettiin Pipsa ensimmäisenä tarhasta, tällä kertaa ei laitettu ollenkaan putseja sille etujalkoihin. Painoputsit sai jättää myös jo aikaisemmin pois, kun kengitystä muutettiin. Saatiin Pipsa autoon, ja hain Vipin harjattavaksi. Vippikin käveli nätisti perässä auton kyytiin, ja päästiin lähtemään Vieremää kohti. 

 Purettiin hevoset ja kamat autosta, ja aloimme valjastamaan niitä. Säätelin kärryjen penkkiä, että ei tarvitse yrittää pysyä kärryillä, ja pitää jalkoja just ja just siinä, missä niitä pidetään. Säädöt oli tehty, ja lähdettiin lämmittämään hevoset. Pipsalla oli paineita kamalasti, kädet oli muutaman kierroksen jälkeen makaronia. Välillä sai vähän kysellä Pipsalta, että mitä tahtia mennään ja minne suuntaan. Roskikset oli ihan kamalia aidan varressa, joten reittimme oli todella mutkikas. Tuttu kuski eli Arto ajoi Vipillä tämän hiitin. Olin ihan varma, että nyt me ei kyllä pysytä noitten perässä alkua pidemmälle. Hölkättiin yksi kierros, ja alettiin sen jälkeen volttaamaan. Voltattiin edeltä Pipsan kanssa edeltä, joten se oli hieman hankalaa hahmottaa ja tietää mistä pitää kääntyä. Ajoin koko hiitin sisärataa, Vippi toista rataa vierellä tullessa. Ensimmäinen kierros mentiin 1.50.0- 1.47.0. pintaan. Pipsalla oli vielä paineita ja haluja, joten aloin hieman koventamaan tahtia toiselle kierrokselle siirtyessä. Mentiin vähän laidasta laitaan eri vauhita välillä 1.43.0. ja hetkellisesti 1.36.7. Annoin Pipsan tulla kovempaa loppusuoran, ja lopetettiin hiitti 1.36.2. vauhtiin.  Tiesin, että Arto ei aja kilpaa, mutta voitettiin silti tämä hiitti. Pipsassa huomasi eron, vastasi Vipille sekä tuli loppusuoran niinkuin pitikin. Lisäksi se ei ollut ollenkaan toiselle ohjalla, ainakaan en sitä tullut huomanneeksi. 

Tänään ratsastelin hevoset iltapäivästä. Aloitin homman Vipistä, tarhassa se yritti tyrkkiä, ja olla liian läheinen mua kohtaan. Oltiin kylläkin jo aamusta keskusteltu siitä asiasta, eli kävelin edeltä ja oletin, että Vippi pysähtyy sopivaan kohtaan, että lapa ei mene mun ohi. Tämä harjoitus sujui hyvin, vaikka se kävelikin mun perässä korvat luimussa. Takaisin iltapäivään, sain sen katokselle ja satulan laitossa toruin sitä potkimisesta vyötä kiristäessä. Kaikki muut hommat siinä sivussa sujui hyvin, ja oltiin hyvillä mielin lähdössä matkaan. Käytiin kaksi kertaa alhaalla kääntymässä, kun Tuomo ajoi Lilillä. Lili oppi kääntymään ilman, että piti mennä päästä ottamaan kiinni, mutta tallin päässä ne kävivät syrjemmässä kääntymässä. Ei ihan kaikki avut mene vielä perille. Muutenhan se näytti Vipin selästä katsottuna menevän hyvin. Käytiin Vipin kanssa vielä vähän matkaa lahdentiellä kävelemässä. Sama puunrunko oli ongelmana metsässä, mutta en antanut periksi ja yli mentiin. Yhden talon pihassa oli ihminen, ja Vippi hirnui sille kuin joku pahempikin ori. Sehän meni siitä ihan sekaisin, jatkoimme vähän matkaa ennenkuin lähdettiin takaisin tallille. Traktorin takaa ajamana tultiin reippaammalla tahdilla tallille. Vippi oli tänään rento, ja yllättävän reipas sekä meno haluja löytyi. 

Entäpä sitten Pipsa, nyt yritän panostaa enemmän kirjoitusvaiheessa. Tuomon avustamana otin sen tarhasta katokselle varustoitavaksi. Pipsa olisi mennyt possusta, oli se niin kurainen, kun päivällä piehtaroi tarhassa. En tiedä, oliko se väsynyt, vai vetänyt sieniä, mutta silmät sillä pysyi just ja just auki, eikä ilmekään värähtänyt varustoidessa. Päätiin tällä kertaa laittaa sille laput, koska eihän sitä ikinä tiedä, mitä se näkee. Koko alku matka tallilta poispäin oli yhtä mutkittelua, ja jarruttelua. Enemmän olisi kiinnostanut kääntyä takaisin kuin mennä eteenpäin. Mutkan takaa tuli auto, ja tunsin ohjissa Pipsan epävarmuuden. Napautin sitä raipalla, ja otin ohjia vähän lyhyemmälle. Onneksi auto ei pysähtynyt, niin ohittaminen sujui hyvin pienen ravin avustuksella. Metsässä sama kyseinen puunrunko, josta viimeksi ei menty yli oli edessä. Kaula kaarella törinän kanssa lähestyimme runkoa. Annoin pohkeita ja Pipsan epätoivoisista kääntymis yrityksistä huolimatta siitä loppujen lopuksi yli mentiin. Kehuin Pipsaa, mutta kohta se kehuminen loppui, ja alkoi valittaminen sen syömishaluista ratsastaessa. Syömisen tuskasta selvittyä jatkoimme matkaa hieman möksähtäneenä toisillemme. Oltiin erimieltä joka toisesta asiasta. Pipsa halusi ravata, mutta minä en. Lopputuloksena pään repimistä ja torumista, jolle ei loppua näkynyt. Pipsa halusi myös säikähdellä ja epäillä kaikkea, jota minä en nähnyt tarpeelliseksi. Tämän lopputuloksena oli mutkittelevat reitit, ja minun tasapainon heittely selässä. 

Ei löytynyt yhteistä tahtia tai lopputulosta tähän hommaan. Sama erimielisyys jatkui ja jatkui koko ajan. Hölkättiin pieniä pätkiä, koska en oikein tiennyt muutakaan ratkaisua ongelmaan siinä vaiheessa. Suoraan menemisestä puhumattakaan... Pellot olisi kiinnostanut enemmän kuin homma mitä oltiin tekemässä. Ojastakin hyökkäsi hai melkein meidän kimppuun, joten päätimme ravata mäen ylös. Kirjaimellisesti hevonen oli kuin höyryjuna, ja minulta nousi höyry päästä. Käytiin kääntymässä tienpäässä, ja takaisin tullessa käänsin sen pellolle. Päätin, että nyt loppuu tämä hössöttäminen, ja alat kuuntelemaan mua. Aloin hahmottamaan ympyrän muotoa reitiksi, Pipsan ollessa erimieltä. Toinen oli menossa toiseen suuntaan ja kaikki oli hukassa. Piti mieleen palautella hevosen asettaminen ympyrälle, sekä kaikki muu tarpeellinen. Pikkuhiljaa alkoi vauhti pysymään käynnin puolella, vaikka muotona oli edelleen soikio. Pipsa alkoi asettumaan ja rentoutumaan kierros kierrokselta enemmän ympyrän muotoon. Vaihdoin suuntaan, ja samat toimenpiteet täytyi tehdä, että sen sai menemään edes puoliksi hyvin. Oman painon käytön kanssa sai olla tarkka, sekä pohkeiden käytössä. Liikaa jos niitä antoi, niin oltiin menossa väärällä askellajilla. Vaihdoin vielä suuntaa kerran, kun olin tyytyväinen Pipsan menoon kävellessä. Annoin pohkeita, ja jatkettiin hetken aikaa ravissa. Koko hevonen toimi paremmin kuin osasi kuvitella!  Ei kiinnostanut kampeaminen ensimmäisen kierroksen jälkeen takaisin tielle. Ympyrä muodon pysyminen oli hukassa, mutta sillä ei ole vielä niin väliä. Olin tyytyväinen ja yllättynyt, että Pipsan, joka on aina menossa höyryjunana eteenpäin saa menemään ympyrällä näin hyvin.  

Lähdettiin pellolta pois, samalla kun kehuin Pipsaa. Annoin koko ajan, koko matkan ajan sille puolipidätteitä sekä menin pidemmillä ohjilla. Hevonen toimi kuin ajatus, eikä erimielisyyksiä ollut. Onhan tämä päivän selvä asia, että jos ei ratsasta hevosta kunnolla, vaan matkustaa selässä niin tottakai se kaahottaa eikä kuuntele ollenkaan. Tämä oli taas sellainen kerta, kun oikeasti jaksoin ratsastaa kunnolla Pipsaa enkä vain sinnepäin, huomaa eron itsessä sekä hevosessa. Yhteistyö parani, matkan teko oli mukavempaa kävellen sekä ylimääräinen säheltäminen loppui. Pipsan tarjotessa ravia riitti, kun vain vähän vetäsi ohjista, niin kävely jatkui normaalisti. Tultiin alamäkeä alas, ja katsoin rumpua joka oli tiessä, että siitä on traktorilla menty ja reunat antaneet vähän periksi. Samalla sekunnilla humahettiin Pipsan kanssa muutama kymmentä senttiä alas, kun maa petti toisen etujalan alta. Onneksi siinä ei käynyt mitään Pipsalle, nyt siinä on sitten keskellä tietä reikä. Oikaisimme peltoa pitkin metsätielle, ja annoin sen ravata tuon välin. Metsätiellä ollaan yleensä menty kuin päättömät kanat, mutta tällä kertaa mentiin reipasta kävelyä koko matka. Maantiellä alkoi kamala pään viskely ja repiminen, joka on yleensä merkki siitä, että ihan tyhmää vain kävellä. Käynnillä kuitenkin pysyttiin ja päästiin takaisin tallille. Halasin Pipsaa ja kehuin sitä, miten hyvin se oli tällä kertaa mennyt. Melassivesi ei kelvannut, mutta porkkanasta oltiin toista mieltä. Pipsa toimii hyvin, kun sen saa vain avuille ja samalle aaltopituudelle.