Bloggaaja haastattelu 2

(C) Anniina



Olen Ella, vuonna 2004 syntynyt tyttö Etelä-Suomesta. Harrastan ratsastusta, valokuvausta sekä bloggaamista. Kirjoitan blogia yhdessä unelmiin. Blogini kertoo liikutus hevosesta Ægiristä, ja yhdestä hoitohevosesta sekä tietenkin ratsastustunneista Enjalan tallilla. Ægiri on 21-vuotias islanninhevosruuna, jota olen liikutellut kohta noin vuoden ajan.

Idean blogin kirjoittamiseen sain lukemalla muiden blogeja, ja halusin kokeilla sitä itse. Luen paljon pelkkiä hevosblogeja mukaan lukien raviblogit. Kirjoitan blogia yhtä paljon itselleni sekä lukijoille. Positiivista kommenttia saadessa, saan paljon motivaatiota sekä kannustusta jatkaa kirjoittamista. En ole koskaan saanut negatiivista kommenttia.  Vinkkinä voin sanoa aloittelevalle bloggaajalle, että blogia kannattaa kirjoittaa jos on motivaatiota, ilman motivaatiota siitä ei tule mitään.

Lempiblogejani ovat:
lillivoitto.fi
ystavanihevonen.blogspot.fi
kavioidentahdissa.blogspot.fi



 Haluaisin kehittyä kirjoittamisessa, koska se on tuottanut minulle vaikeuksia lukihäiriön takia. Se ei ole varsinainen päätavoite, mutta voihan siitä tietenkin haaveilla. Bloggaamisessa helpointa on kuvien tuottaminen, koska niitä on helppo saada, kun talli on lähellä. Tekstin tuottaminen on vaikeata, kuten edellä mainittiin. Kirjoitus- sekä kuvaustaitoni ovat kehittyneet todella paljon ajan kuluessa. Teen blogin ulkoasun yleensä itse, mutta joskus pyydän jotain tuttua tekemään sen. Tämän hetkinen ulkoasu on itseni tekemä. Blogin kirjoittamiseen menee yleensä aika paljon aikaa päivästä.

Itseni mielestä hyvässä ja mielenkiintoisessa blogissa ei ole juurikaan kirjoitusvirheitä sekä teksti on sujuvaa. Blogin kuvat ovat myös hyvä laatuisia tällaisessa blogissa, ulkoasu on itsensä kehittelemä ja omaperäinen. Ulkoasun on hyvä olla mahdollisimman siisti sekä helppokäyttöinen. Mietin aina hetken liitynkö lukijaksi blogiin vai en. En lue tällä hetkellä muita blogeja kuin vain hevosiin liittyviä sekä paria muuta blogia. 



Kuvaa klikkaamalla pääset blogiin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti