Pakko se on uskoa, että syksy tulee. Kelit on viilentynyt huomattavasti kesästä, vaikka silloinkaan pakkanen ollut kovin kaukana. Täällä metsän keskellä lämpötila on pysyny kymmenen asteen molemmin puolin. Pienenä ekstrana jonkun suunnan tuulta, mutta pohjoisesta päin kun viima käy, niin ei se hevonenkaan siinä lämmitä. Kelit ei ole muutenkaan olleet mitkään mahtavat, varsinkaan kun ajattelee niitä joilla on puinnit puimatta. Rapa on lentänyt, mutta tänään puolen päivän aikaan huomasin, että kappas aurinko paistaa! Keli näytti oikein lupaavalta tämänpäiväistä ratsastus hommaa ajatellen. Kalustosta Pipsa on ollut pienimuotoisella parin viikon sairaslomalla, joka nähtävästi venyy lisää. Eläinlääkäri käynnillä jalasta oli paljastunut jonkin sortin repeämä, jota täytyy parannella tarha levolla. Heräteltiin alkuviikosta pieniä toiveita, että joko viikonloppuna pääsisi kävelyä ajamaan, mutta ajatukset muuttui uusiksi, kun jalka oli turvotellut uudelleen.
Olen itse ottanut kaiken huvin irti Vipin suhteen, eli olen ahkerasti käynyt humputtelemassa sen kanssa. Tämän viikon ajan on ollut vielä mahdollista iltaisin ratsastaa, ettei ole liian pimeää. Pieniä heijastin investointeja on pitänyt tehdä, että meidät huomattaisiin mahdollisimman hyvin maantiellä. Meillä kun ei Vipin kanssa ole oikein liikennesäännöt hallinnassa. Ensimmäiset 500 metriä mennään keskellä tietä, eikä yritäkään siirtyä reunaan. Kolmen ratsastuskerran aikana tuli vain yksi traktori vastaan, mutta muuten ollaan oltu Viitaperäntien hallitsijoita. Traktorin takia jouduimme poistumaan metsätielle, jota pitkin oikaistiin lahdentielle.
Olen vältellyt tätä reittiä Vipin kanssa, koska duplo on vähän liukas sammal/ nurmi pohjalla eikä tasapainokaan ole hirmu hyvä. Kompastellen mentiin metsäosuus, jonka jälkeen pellolla oli vastassa kauhea peto eli kaivinkone. Epäröiden jatkettiin matkaa, huomasin, että kaivuri olisi kiinnostanut mutta Vippi ei uskaltanut mennä katsomaan sitä. Hämärässä humputellessa vaaleammista puskistakin tulee pelottavia. Kivistä puhumattakaan... Ensimmäiset ratsastukset hämärissä tiloissa oli pelottava kokemus varmaan molempien mielestä. Vippi pelkäsi hämärää, jonka seurauksena se pysähtyi ja alkoi hirnumaan. Sen jälkeen ohjissa alkoi tuntua pieni paine, joka kasvoi koko ajan ja lopulta tajusin että oltiin ravin puolella. Hämäräänkin tottuu eikä enää ole tehty äänenavauksia.
Tänään oli ehkä se pimein päivä kaikista kolmesta. Virittelin ohjiin ja suitsiin lisää heijastimia, jotka olivat liikaa Vipille. Se viskeli päätä koko alkumatkan, mutta tajusi lopettaa sen. Mentiin isoja teitä pitkin lahdentielle, ei alettu käyttämään metsätietä. Vippi tuntui todella reippaalta, ja ajattelin että eihän tässä kauaa mene kun käydään kahdesti tämä lenkki. Vauhti kuitenkin hiipui, ja matkanteko alkoi olemaan seis liikkeelle ja seis tapaista. Meinasihan se hieman alkaa tympäsemään, mutta pohkeen aktiivisella käytöllä yllä pysyi suht reipas tahti.
Tämän jälkeen tuli hupihommat ja hereillä pito. Vippiä otti päähän, kun en antanut sen ravata pellolla. Vastaukseksi tähän sain pienen pukin kierteellä. Sain kuitenkin tilanteen hallintaan, ja matka jatkui. Matka alatiellä oli kiemurtelua ja tilanteen ryöstämisen yrittämistä. Sain taas mielipidettä hommasta hieman isommalla pukilla ja pään repäisyllä. Ensin ajattelin ratsastaa suoraan katokselle käymättä lenkkiä toista kertaa, mutta päädyin kuitenkin toisen lenkin sijasta käymään alhaalla kääntymässä. Sehän meni hyvin, ei mitään mielipiteitä tai ryöstö yrityksiä. Mutta ylämäen avauduttua, pienellä pään repäisy liikkeellä meinattiin olla ryöstölaukan puolella. Muutaman sekunnin jälkeen tilanne oli hallinnassa, ja päästiin turvallisesti katokselle.
Lauantaina jatkuu ratsastushommat sekä ajattelin käydä Lilin kärryillä istumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti