Joulukuvat

 Ainut lämmin paikka tänä päivänä oli Vipin selässä. 

 En halua enää olla yhdessäkään kuvassa!

 Päivän paras otos ♥

 Mitähän me katsotaan?

 Tätä ei saanut kuvattua muualla kuin tarhassa paikoillaan..

Jollain tais olla huumori hukassa poronsarvien kanssa?

Jouluviikko 2: Vipin ystäväkirja

Nimeni on... Pikavippi


Useimmin minua kutsutaan... Vipiksi


Olen syntynyt... 10.5.2013, Laukaassa


Varsana olin varma, että minusta tulee... Olin varsana varma, että minusta tulee huippu ravuri, joka voittaa kaikki. Mutta ei tuo vielä ainakaan näytä siltä, että voittaisin kaikki. Kasvoin aivan liian kovalla vauhdilla, eikä jalat tahtoneet oikein pysyä mukana..

Tämä oli se kerta, kun voitin kaikki!

Lempiherkkusi... Hmm.. Lempiherkkuni on varmaan porkkana tai sitten kuivat leipäpalat. Lisäksi kolmen parhaan herkun joukkoon pääsee mash+melassivesi. 


Mitä teet, kun kukaan ei näe... Joskus joku saattaa nähdä, mutta seison minun vesiastiassa tarhassa. Saatan joskus järsiä joitakin aitatolppia tai katosta. Ajaessa pidän kieltä kuolaimen päällä, siitä kukaan ei tiennyt. Mutta viimeisimmällä ajokerralla Saana tajusi sen ja aikoi hommata minulle jonkun jutun, jotta en saa kieltä enää kuolaimen päälle. 


Milloin olet hävennyt omistajaasi eniten... Viime kerralla raveissa varmaan. Se unohti minun päävehkeet kotiin.. Mutta sainpahan hienommat tilalle. 

Oletko koskaan tuhonnut mitään... En omasta mielestäni juurikaan. Ehkä jonkun sankon ja joitakin ajovehkeitä. Ainiin, olenhan minä ehkä pari kertaa rynnännyt toisten kärryjen yli, jonka takia kärryt saivat hieman kolhuja. 


Millainen olisi paras päivä ikinä... Paras päivä ikinä olisi sellainen, että saisin tosi paljon porkkanoita ja olla vihreällä laitumella syömässä. Pienenä lisänä taivastelu reissu ratsastaen, niistä minä tykkään. 


Mitä pelkäät eniten... Kaikki pienet vihreät miehet metsässä. Pelkään myös mennä jäälle ensimmäistä kertaa sille talvea. Myös kaikki kaivot, joita näkee pelto-ojissa ja tien yli menevät purot tulvien aikaan ovat pelottavia. 

Mikä on oudoin tapasi... Oudoin tapani hmm... Osaan kävellä alamäkeen erikoisesti. Heitän etujalkaa sillä tavalla, että se menee suoraksi ja pamahtaa maahan hiljaisesti. Kaikki nauravat aina sille, mutta minusta se on kivaa.


Mitä odotat juuri nyt eniten... Odotan paljon lunta sekä joululahjoja. Ehkä minä myös odotan seuraavaa starttia, en vain tiedä missä se on. 

Minkälainen olit varsana... Olen kuullut juttua, että olin helppo sekä kiltti. Opin myös mielestäni nopeasti asioita. Kasvattajalta oli kuulema jäänyt mieleen minun pitkä kaula ja upea ravi. Matkustin nykyiseen kotiini hiljaa ja kävelin koppiin perässä. Nykyään en ihan aina suostu kävelemään perässä. 

 Kiitos paljon Pälville varsakuvista ja videosta!

Jouluviikko 1: Ollin näkökulma tästä kaikesta

Teen nyt joka viikko jonkun erikoisemman postauksen, mutta yhtenä viikkona tulee kolme postausta.

Tässä tallipojan tapasen näkökulma tästä kaikesta.

Raveissa välttelen hevosia, koska ne näyttävät häijyiltä, myös ne pienet pyöreät ponit. Olenkohan ollut liikaa Pipsan seurassa, koska sekin välttelee poneja. Tämän tallin hevoset ovat poikkeus. Ne ovat sympaattisia persoonia ja suurinpiirtein mukavia. Hevoset  ovat aikaa vieviä ja niihin menee rahaa paljon.

Raviurheilu on veikkauksen pelinä ihan menevä. On siinä muutakin, se on mukavampaa kuin ratsuhömpötykset, ainakin ajatuksen tasolla. Jos pitäisi joskus harrastaa jompaa kumpaa, valitsisin mielummin raviurheilun. Siinä on enemmän vauhtia, tunnelma on erilainen ja kaikki missä saa olla renkaiden päällä on paljon mukavampaa. 

Suosikki hevoseni on Lili. Se on söpö, kiva ja ihana sekä hyvin lapsellinen. Sitä on helppo käsitellä sekä yleensä ajaa. Olen oppinut Lilin avulla valjastuksen, harjaamisen, taluttamisen, päävehkeiden laiton ja ajamisen paremmin. Lilissä on myös yksi ärsyttävä puoli.. Se pärskii pureksitut porkkanat ja mehut naamalle.

Ajaminen on mukavaa, mutta vauhdin säätely on hankalaa, koska jos käsi liikahtaa liikaa väärään suuntaan niin hevonen saattaa mennä kovempaa, ylös, alas, oikeelle tai vasemmalle. Valjastuksessa hankalinta on päävehkeiden laitto. Helpointa on laittaa kärryt ja remmit kiinni sekä jesaria potkuremmiin. Mutta kaikista helpointa on katsoa vierestä kun Saana valjastaa hevosen. 

Tunnelma ravipaikalla on perinteinen, tulee mieleen, että tätä on tehty kauan ja tullaan myös tekemään kauan. Hevoset ovat hieman sekopäitä raveissa eli siis, ne ei pysy paikallaan, eikä aina juokse, ei juo eikä tee sitä mitä omistaja tahtoo. Joskus ne osaa olla kyllä nätisti, ainakin muutaman minuutin. Matkat ovat kivoja, paitsi poikkeuksena Lappeenrannan reissu, se on yhtä istumista. 

♥: Olli

Lappeenrannan reissulta #selfie Pipsan kanssa.

Se ei ole pelkkä harrastus, se on elämäntapa

Viiden vuoden aikaan on useamman kerran tullut otettua iskua joka puolelle kehoa. Joku voisi ajatella, että tämä ei ole minun juttu ja jättää sen siihen. En tietenkään suostu ajamaan kyseisellä hevosella hetkeen, ennenkö olen taas varma, että nyt tarvitaan taas elämään jännitystä. Aina jännän paikan tullen, sen paineen tuntee ohjissa ja tietää, että kohta maisemat vaihtuvat. Syke nousee molemmilla eikä jarrujen löytymisestä ole aina varmuutta. Hevosta valjastaessa tulee aina mietittyä, että minkähänlainen lenkki tänään on edessä. Ainahan se on mukava tulla ehjänä takaisin tallille. Ihan sama onko kärryillä vai selässä, aina saa olla hereillä. Jo pelkkä auton kohtaaminen tiellä saa sykkeen nousemaan ja toivomaan, että jospa tästä mennään nätisti ohi. Aina se ei onnistu... Saan aina kaikenlaisia ideoita, kuten ratsastin kerran ilman satulaa tiellä ja auto tuli vastaan. Siinä sitä sitten pompittiin melkein kyljeltä toiselle ja samalla roikkumalla hevosen harjassa kiinni. Mietin vain sillä hetkellä sitä, että mitenhän tässä käy. Hengissä siitäkin selvittiin. Tämä oli vielä pientä siihen verrattuna mitä olen kokenut. On menty kuperkeikalla alamäessä ympäri, tiputtu kärryiltä, saatu kaviosta sekä hampaista ja kaikkea muuta pientä lisänä. Tässä minä silti olen, vahvempana kuin aikaisemmin.  

Ravihevostenhan kanssa käydään usein tai silloin tällöin raveissa. Meidän kohdalla se on silloin tällöin. Sitä jännityksen määrää ei pysty sanoin kuvailemaan. Se alkaa hyvissä ajoin jo ennen kyseistä kilpailuhetkeä. Kädet täristen toisinaan ärräpäitä sanoessa hevonen on valjaissa vartissa, jonka jälkeen voi alkaa supattelemaan hevoselle, että jos vaikka tänään ravaisit. Jos lämmitys menee hyvin, syke nousee entisestään ja korkeimmillaan se on silloin kun kuuluttaja sanoo valmis. Hevoset volttaavat ja lähtevät voltista kiertämään rataa. Sitten saakin jo odotella, että milloin kuuluu, “numero kaksi Pikavippi hylätään pitkästä laukasta” tai jotain muuta vastaavaa. Aina toivotaan menestystä ja puhdasta juoksua ilman laukkaa, mutta aina se ei onnistu. Tähän mennessä olen ollut kerran istumassa kuskin vierellä kärryillä voittajaesittelyssä ja se jos mikä oli mahtava tunne. Toisinaan riittää sen lempihevosen toinen tai kolmas sija saamaan kyyneleet silmäkulmaan ja tajuamaan, että tämän takia minä teen tätä.  

Tämä kaikki touhuaminen kolmen rakkaimman hevosen kanssa antaa sopivasti sykettä elämään. Hommassa on omat haasteensa, kuten miten saada hevonen juoksemaan puhtaasti tai miksi se käyttäytyy tietyllä tavalla. Mielessä pyörii vähän väliä suuria kysymyksiä joihin kaipaa vastausta. Kellään ei ole aina hyvä päivä mutta, jos molemmilla osapuolilla on huono päivä, voin sanoa jo nyt, että ongelmia on jo tarhasta hevosta ottaessa. Hyvinä päivinä sekä parhaimpina hetkinä hevonen saattaa painaa pään syliin ja huokaista syvään. Se saa minut herkistymään ja tajuamaan aina uudelleen ja uudelleen minkä takia teen tätä. On olemassa yksi vitsi, jossa sanotaan “rohkeus on sitä, että pelkää kuollakseen ja valjastaa tamman siitä huolimatta”. Tämä on yksi parhaiten tätä lajia kuvaavista lauseista minun mielestäni. 

Tämä oli äidinkielen valinnaisen kirjoitelma aiheesta "sopivasti sykettä" ja ajattelin julkaista tämän täällä, koska aihe tässä on hevoset.

Kevyttä ajua (kuvapostaus)

Kuvat (C) Olli

Taivastelu reissu

Kuvat (C) Olli

Eilen ihme kyllä satoi lunta ja sai maan valkeaksi, mutta yön aikaan se oli hävinnyt.. Kävin eilen ratsastamassa Vipillä. Olisin ajanut Lilin, mutta sille oli tapahtunut pieni äksidentti radalla keskiviikkona, joten se on sairaslomalla hetken. Vippi näytti tosi tosi iloiselta, kun menin sen luokse tarhaan ja kysyin, että joko mennään. Vähän kättä piti näykkiä ennenkö se lähti mukaan tarhasta. Ärsytti ja kiukutti kovin, kun laitoin satulaa selkään pitkästä aikaa. Varsinkin satulavyön kiristäminen, ihan kamala asia. 

Siellä oli alatien toisessa päässä metsän takana naapurin mies peltoa tekemässä kaivinkoneella, joten arvasin jo, että alas asti ei päästä, koska kolina ja traktorin äänet kuului niin selvästi jo tallillekin. Olli lähti kävelemään mukaan perään kameran kanssa. Vippi seurasi tarkkaan missä se menee ja odotteli tarpeen tullen, että kameramies pysyy perässä. Sitten alkoi kuulumaan kolinaa ja hieman rupesi painetta olemaan ohjissa sekä korvat pyöri päässä. Alkumatka alamäen alusta asti oli marssimista, etujalat suorana pampam kävelyä. Hankala selittää, mutta hauskan näköistä se on sivusta katsottuna. Yleensä se on loppunut ainakin kärryjen edessä, kun on alamäki menty, mutta nyt se jatkui myös tasaisella. Se tuntui hauskalta selästä, kun keinutti puolelta toiselle. 

Joka toinen kuva oli tätä luokkaa. Pää heilu joka suuntaan, kun ei saanut juosta eikä se loppujen lopuksi kiinnostanut. Meno haluja oli kuitenkin ja pyörittiin vähän väliä jotain pikku voltteja tiellä, samalla odotellen kameramiestä, joka tuli jonkun matkan päässä matelemalla. Kuusen oksatkin olivat ihan tyhmiä ja metsään ei saanut mennä. Kun ylämäkeen selvittiin, niin sanoin Vipille, että juokse nyt, mutta eipä se vauhti päätä huimannut. Mentiin vanhaan tarhaan taivastelemaan maailman menoa, koska Vippi niin halusi :D

Ennen katokselle menoa tulin selästä alas ja höpöteltiin Vipin kanssa siinä ja otettiin lisää kuvia. Pipsan kanssa ei ihan nuin vaan seisoskella ja taivastella. Unohdin leivät kotiin, joten Vippi sai mashia palkaksi ja läikytteli varmaan tahallaan Ollin päälle viimeiset mössöt ja se näytti huvittuneelta sen jälkeen. 

Pikkusen kellot sekasin

Kai voin käyttää vanhempia ja kesäisempiä kuvia, kun ulkona on jäätävän kylmä tuuli?

Kyllä on keli kylmennyt ja illat hämärtynyt.. Muutama viikko sitten sai jo kaivella toppatakkia varastojen uumenista esiin. Koulussakin marakurssista, toisinsanoen kuramarssista on selvitty ehjin nahoin ja vihdoin ja viimein alkoi lypsylehmä tunnit. Tällä hetkellä minulla on tyhjiä päiviä vähän liikaakin lukujärjestyksessä, mutta voihan sitä aina käyä Lillukkaa ajamassa. 

Käytiin tuossa sunnuntaina Ollin kanssa ajamassa Lili. Siinä oli edellisenä yönä kellon viisarit vaihtaneet paikkaa tunnilla taaksepäin, joten hevoset olivat hieman eri mieltä lenkille lähdöstä, koska ne eivät olleet saaneet heiniä vielä 10 aikaan. Lili oli hieman äksmöks koko ajatuksesta ja yritti hieman tamparoida valjastaessa. Saatiin testata uudet käytetyt koppakärryt, jotka näyttivät todella kiikkeriltä ja korkeilta, mutta ne olivat todella kepeät. Saatiin Lili valjastettua ja Tuomo oli saanut Pipsan valjastettua, joten päästiin lähtemään liikkeelle. Olli päästi Lilin irti päitsistä ja pysäytin Lilin odottamaan, että Olli pääsee kärryille. Hiemanhan se olisi tarha kiinnostanut, kun Vippi sai siellä onnessaan syödä heiniä. Etujalalla ehdittiin hieman kuoppaa kaivaa ja päällä repiä ohjia ennenkö lähdettiin Lahdentietä kohti. 

Ensimmäiset monta kymmentä sataa metriä kävely oli vastahakoista ja selvästi jotain testaamisen tapaista. Suoraa linjaa ei meinannut löytyä ja ohjatkin tuntuivat eri mittaisilta, kun Lili oli kymmenellä eri mutkalla aisojen välissä. Sanoin sille, että ei ne heinät yhtään sen aikaisemmin sieltä tule sun luokse. Ollikin koitti sitä lahjoa kaikin mahdollisin tavoin, mutta ei se mieli muuttunut. Lopulta Lahentien alkumetreillä kävely alkoi sujua ja meneminen oli rentoa ja rauhallista. Pipsa paahtoi mennä edellä höyryjunan lailla, kuten tavallista. Käytiin kääntymässä tien toisessa päässä, jonka jälkeen vauhtia meinasi taas löytyä. Tiet olivat kovin kovia, joten en hirmu mielellään olisi antanut sen hölkätä, mutta välillä oli pakko, että ei ihan jäädä kilometrin päähän Pipsasta. 

Jotain kuvaa nykytilanteestakin

Päätettiin kiertää pellon kautta tallille, saatiin hieman hölkkyytettyä hevosia pellolla. Lilistä huomasi, kun alatielle selvittiin, että jes nyt ollaan menossa kotiin ja saan varmasti heiniä. Toisin kävi, käytiin vielä kerran alhaalla. Hölkkyytettiin niitä alaspäin, ravi oli paljon reippaamman oloista, kuin viime kerralla, kun kävin lilin ajamassa. Takaisinpäin kävelyteltiin ja loppumetreillä alkoi tekemään tiukkaa kävelemisen kanssa. Pipsa meni jossain mutkan takana ja sanoin Lilille että, jos ei kuitenkaan.. Mutta, kun alkoi kavio osoittaa ihan väärään suuntaan väärässä korkeudessa ja parin pukin ja potkaisu uhkailujen jälkeen, se sai tahtonsa läpi, kun en asialle ehtinyt mitään tekemään. Loppumatka käveltiin katokselle. Se sai mashia, kun kamat oli otettu pois. Eihän se minulta maistunut, Ollin pitelemästä sankosta se oli paljon parempaa. 

Vauhdikasta menoa

Aloitetaan postaus mahdollisimman positiivisella ilmeellä ja kuvalla. Tytöillä sattui olemaan huono päivä, kun kamera oli täynnä pelkkiä luimistelu kuvia. Onhan tuohon oma syynsä, miksi Pipsa näytti hieman hapanta naamaa..

 Oltiin tuossa yksi päivä ihan normaalilla lenkillä Pipsan ja Lilin kanssa. Matkaa oli tallille vajaa puoli kilometriä, jos sitäkään. Samaisessa kohdassa on menossa jonkin sortin taloremontti ja mies istuskeli tuolissa pihamaalla. Pipsa teki johtopäätökset, että nyt minut taidetaan syödä ja tässä ei auta muu kuin kiertää kauempaa ja vauhdilla. Siinä sitä sitten mentiin, sen hetken kun ehdin ohjista vetää oli sama kuin olisin seinää vetänyt. Ojasta hieman vauhtia lisää ja samalla minut pois pelistä. Eipä pahemmin jäänyt muistikuvia, pölypilvi oli ympärillä ja järjetön kipu takapuolessa. Pipsa oli siinä vaiheessa jo melkein tallin pihassa, kun tajusin tippuneeni. Kipu otti enemmän valtaa eikä liikkuminen tuntunut hyvältä idealta. Jäin siihen paikkaan seisomaan ja lähdin pikku hiljaa kävelemään takaisin tallille. Olo alkoi selvitä ja sain purettua Pipsan valjaista. Pipsa pääsi miettimään tekojaan tarhaan ja minä taivastelemaan karhun repimän näköistä takapuoltani kotiin. Pää oli ottanut hieman tärähdystä, joten pientä huimausta oli sekä kyljestä tunsi, että osumaa on otettu. Olo helpotti seuraavaan aamuun mennessä, mutta jäljet siitä jäi takapuoleen ja tällä hetkellä se on aika mustelmilla. 

Lili ensimmäistä kertaa käymässä Haapakummun radalla.

Hetken mielijohteesta päätettiin ottaa Lili mukaan hiitille Pipsan seuraksi. Ainiin, hiitistä en saanut puhua, koska Lilille tämä oli vain harjoitusta tulevaan. Käytiin sen kanssa hölkkäämässä muutama kierros radalla ja ottamassa vauhtia maantasalta. Siinä Pipsan voltatessa ajattelin vaihtaa suuntaa myös, että Lili varmaa keskittyisi paremmin, eikä yrittäisi lähteä Pipsan perään, kun se juoksee ohi eri suuntaan. Lili alkoi hyppimään pystyyn ja tasapaino heitti, eikä sitten enää huvittanut nousta ylös. Siinä hittikärryt tuntu painavilta kun käänsin niitä oikealla tavalla, jotta se pääsi ylös. Lopulta oltiin taas neljällä jalalla hajonneen häntäremmin kanssa. Meinasihan sitä Liliä hieman nolottaa tapahtunut, mutta siitähän ei puhuta kenellekään. Muuten ensimmäinen kerta radalla sujui hyvin. 

Loppuun vielä muutama kuva starteista;

Kuvat ottanut: Senni Juntunen

Pipsa, Kajaani 4.8.

Vippi, Kajaani 18.8.