Kuukauden kuulumiset


25.2. Joensuussa oli Magic Monday. Pipsa juoksi toisessa lähdössä numerolla neljä. Olen viivyttänyt tätä postausta, koska olen odottanut kuvia raveista, mutta ei niitä oikein tahdo löytyä. En halua kirjoittaa ilman kuvia tänne, koska se on todella tylsää luettavaa. Itse en ollut raveissa mukana, kun en ehtinyt sinne. Mirva ajoi Pipsalla sillä kerralla ja ajo-ohjeina oli vain "aja keulasta ja ota voittokukat". Niinhän siinä sitten kävi, että Pipsa voitti lähdön. Tyttö juoksi kärjestä koko matkan ja säikähdys laukkakin mahtui matkan varrelle ja silti se vielä voitti! En meinannut millään uskoa sitä todeksi, kun katsottiin lähtöä suorana kotona Ollin kanssa. Muutaman päivän päästä olikin vuorossa voittokahvit ja siellä oli tuollainen ihana Pipsa kakku. 


Pipsa juoksi 4.päivä Kuopiossa. Olin itse Kuusamossa lomalla, enkä taaskaan päässyt matkaan. Katsottiin siis perheen kanssa tämäkin lähtö suorana, mutta tällä kertaa televisiosta. Pipsa lähti taas hyvin matkaan ja taisi se jossain vaiheessa johtaakin. Pipsa jäi loppumatkasta hieman, mutta oli maalissa hyvä kolmas. Kuopiosta sain itselleni kuvan, jonka on ottanut Juhani Hynynen. 

Seuraavan kerran Pipsa juoksee huomenna Jyväskylässä ja sitä ajaa Mirva Janatuinen. Itsekin pääsen tällä kertaa mukaan. Sen jälkeen Pipsa jää todennäköisesti tauolle, se käytetään klinikalla ja pääsee sen jälkeen kuukaudeksi Mirvan luokse. Mirvan on tarkoitus ratsastella Pipsalla ja samalla yritetään saada sille vaihtelua elämään. 


Tässä kuvassa Lili näyttää vielä ihan suloiselta ja rauhalliselta. Tarkoituksena oli kiertää järvi. Oltiin ehkä ajettu jotain 1-2km, kunnes muutaman sadan metrin päässä oli joku vanhemmalla massikalla lumihommissa. Eihän matkaa tietenkään voitu jatkaa. Lili jähmettyi paikoilleen pörisemään traktorille takaisin. Siinä kymmenen minuuttia odoteltuamme, päätettiin hakea metsästä oksa, kun ei raippakaan ollut mukana. Kerran näpäytin Liliä sillä ja tuntui, että se ei tule pysymään aisojen välissä. Kohta kuului kaukaa rekan tai jonkun ääni ja näimme parhaaksi kääntyä takaisin. Se onnistui vauhdikkaasti ja kohta olikin hallinta täysin hukassa. Annoin ohjat Ollille, koska silloin tarvittiin sitä miehistä voimaa. Pikku hiljaa nietokainen alkoi hiljentämään vauhtia. 

Käännyttiin lahdentielle, että saataisiin Lili rauhoittumaan, mutta siellä olikin vastassa puurekka. Ja eikun uutta uukkaria tekemään. Se ei aivan onnistunut, joten käytiin jonkin mökin pihassa kääntymässä ja vauhti alkoi taas kiihtyä. Ajettiin tallin ohi ja sitten Lili taisi tajuta, että hetkonen nyt voisin vaikka kävellä, kun ei mentykään kotiin. Käytiin kävelemässä pikkupätkä, ennenkö mentiin tallille. 

Taisihan siinä hieman hiki tulla...


Tuossa yhtenä päivänä meinasi Lilille ähkyä pukata. Oltiin menossa kauppaan, kun Tuomo soitti, että ehdinkö mennä kävelyttämään Liliä. Kävin ennätys nopeasti kaupassa ja siitä samantien Lilin luo. Alettiin kävelyttelemään sitä ympäri pihamaata ja tehtiin 3 tai 4 erilaista juomasekoitusta. Oli mashia, mashia + melassia, melassia ja pelkkää vettä.. Eikä kelvannut, ei sitten varmasti. Karsinassa ja pihalla, käsistä ja maasta, eikä auttanut. Laitettiin Lili myös hevosautoon ja käytiin ajelulla, ei auttanut. Pipsan ähkyn saa laukaistua sillä, että sen vain vie hevosautoon.  Ei auttanut kuin laittaa Lili aisoihin ja lähteä ajamaan, jotta saadaan tavara liikkeelle. Toisella kerralla, kun alatielle lähdettiin, niin lähti tavara liikkeelle. Sen jälkeen maistui jo juominenkin. Laitettiin Lili tarhaan ja lähdettiin itsekin kotiinpäin. Ähky oli kuitenkin meinannut vielä uusia ja Tuomo oli vielä joutunut ajamaan Liliä, jotta se joi lisää. Oli se lopulta mennyt ohi, onneksi.



Huippujuoksija, Pikavippi. Palkittu HYS:in kokouksessa 13.3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti