Haastattelussa: Veera Vekola

Veera on harrastanut hevosia ihan pienestä asti, jolloin hän pyöri sukulaistensa tallilla ahkerasti. Hänen tädillään sekä sedällään on ollut aina hevosia, ratsuja sekä ravureita. Veera sai ensimmäisen poninsa 10-vuotiaana. Hän ajoi kyseisellä ponilla jonkin verran kilpaa. Ensimmäisen ponistarttinsa hän ajoi vuoden 2007 kesällä omalla ponillaan, jonka nimi oli Oswald. 

Vuosia meni eteenpäin ja Veera ajoi ensimmäisen hevosstartin vuoden 2014 alkupuolella. Hevonen oli Sandbar's Friend, joka oli myös Veeran oma. ”Unohdin kääntää hevosen kiriin kolmannelle radalle, enkä myöskään muistanut vetää korvia auki. Lopulta startti päättyi kuitenkin kolmanteen sijaan”, Veera muistelee. Tällä hetkellä hänellä on yksi oma hevonen, Gary Ale. Se on lämminverinen, iältään 7-vuotias sekä tienannut noin 7000€ ja juossut ennätyksen 14,3aly.

Veera harrastaa raviurheilua, koska siitä saa onnistumisen elämyksiä, joita hän ei mistään muusta lajista ole saanut. ”Vaikka välillä tuntuu, että koko laji on sieltä ja syvältä, eikä mikään onnistu tulee kuitenkin aina parempi kausi”, Veera tuumailee. Raviurheilun parhaita puolia ovat hevoset sekä ihmisten niiden takana. Hän on saanut paljon uusia ystäviä ja tuttavia elämäänsä raviurheilun kautta. Veeran mielestä on mahtavaa tehdä yhteistyötä hevosten kanssa. Varsinkin jos kyseinen hevonen pärjää, minkä kanssa on tehnyt paljon töitä, jolloin siitä tulee mahtava tunne. Lajin huonoimpia puolia on, kun ajaa talvella kilpaa ja sormet jäätyvät tai päinvastoin vesisateessa ajaminen, kun lenkin jälkeen on läpimärkä. 

Veeralta löytyy myös tulevaisuuden suunnitelmia. Hän haluaisi lisää lainaohjastettavia sekä kehittyä myös ohjastajana, jotta osaisi ajaa paremmin erilaisia hevosia ja tekemään taktisia ratkaisuja lähtöjen aikana. 

Veeran suurin kilpailu oli vuosi sitten Oulussa yhteispohjoismaisella 75-kierroksella. Hän pääsi ajamaan yhden 75-lähdön. Lähdön ensimmäisellä yrityksellä hevonen laukkasi jo ennen auton taakse menemistä, mutta lähtö kuitenkin uusittiin ja hevonen sijoittui lähdössä toiseksi tienaten samalla yli 5000€. Veera on ajanut 244 starttia, joista ykkössijoja on 24 kappaletta. Parhaiten hänelle on jäänyt mieleen Ylivieskan voitto 82 kertoimisella hevosella. Hän ei itsekään uskonut yhtään pärjäävänsä ennen lähtöä, mutta loppusuoran avauduttua hevonen oli johdossa noin 20 metrillä täysissä voimissa. ”Ihmettelin, että olenko laskenut kierrokset väärin vai miksei ne muut jo sieltä tule”, Veera naurahtaa.

Hän pitää hyvänä ravihevosta sellaisena, jolla on omasta takaa halu voittaa. Sillä on myös kroppa, joka mahdollistaa pitkän ja menestyksekkään kilpauran. Hän ajaa mielellään lämminverisillä sekä suomenhevosilla, mutta kuitenkin hänellä on ollut enemmän lämpöisiä ajettavana. Tosin siinä tilanteessa vauhdinhuuma on erilainen verrattuna suomenhevosiin. 

Ennen starttipäivää Veera katsoo tarkkaan, mitä hevosia on vastassa sekä miten ja millä juoksunkuluilla ne ovat pärjänneet viime aikoina. Hän miettii myös jonkinlaisen suunnitelman ennen lähtöä, esim. ajanko hevosta eteenpäin vai otanko kiinni sekä kenen selässä haluan ajaa. ”Kuitenkin aika usein joutuu miettimään tilanteen mukaan ja tilanteet myös usein elävät, eikä kaikki läheskään mene aina suunnitelmien mukaan”, Veera mietiskelee. Veeran mielestään auton takaa on helpompaa lähteä, koska niitä ei uusita niin paljon ja kaikki ovat tarkasti omalla paikalla oikeaan aikaan. Siinä on myös helpompi tietää etukäteen kuinka kovaa mikäkin hevonen lähtee. 

Veeralla on myös kokemusta montésta, siinä tilanteet ovat paljon muuttuvampia ja lähtöjä on hankala suunnitella etukäteen. Hevosten keskinäiset voimasuhteet saattavat muuttua myös paljon verrattuna kärrylähtöön. Ratsastajalta vaaditaan todella kovaa kuntoa, varsinkin reisissä ja keskikropassa on oltava voimaa, että jaksaa pitää asennon kasassa. 

Suomessa naisohjastajia ei ole vielä paljon, jos montéohjastajia ei lasketa. Veeran mielestä naisohjastajien on huomattavasi vaikeampaa saada vieraita hevosia ajettavaksi, koska usein mietitään, että onko naisilla vaikkapa tarpeeksi voimaa pitää hevosta. Suomessa vaikuttaa myös vanha ajattelutapa, että miehet ajavat ja naiset hoitavat hevoset.  

Kaikkien kilvanajusta kiinnostuneiden kannattaa lähteä rohkeasti ajamaan kilpaa, vain ajamalla voi oppia, eikä heti tarvitse osata kaikkea. Ei haittaa, vaikka lähdöt menisivät alkusi huonosti eikä pärjäämistä tulisi. Kannattaa katsoa ajamistaan kriittisesti, sillä silloin kehittyy, kun huomaa, mitä on tehnyt väärin tai mitä voisi tehdä toisin. Tosiasia kuitenkin on, että huonoilla hevosilla ei pärjää, vaikka ajaisi kuinka hyvin, mutta kaikesta on kuitenkin vain hyötyä ja sen avulla kehittyy.

Kiitos Veeralle haastattelusta!